[ad_1]
HJK olisi matkustanut seuraavalla kierroksella Färsaarten joukkueen vieraaksi.


Viime kaudella ensimmäisen Ruotsin mestaruuden voittanut Häcken sai lähtöpassit Mestarien liigasta. EPA / AOP
Helsingin Jalkapalloklubi ei aivan yltänyt yllätykseen, kun se kaatui Norjan mestarin Molden käsittelyssä 1–2. Keskiviikon otteluparin toisessa ottelussa norjalaisseura teki tarvittavat maalit viimeisellä 15 minuutilla.
Samalla Klubi hukkasi hienon mahdollisuuden. Molde jatkaa neljännelle karsintakierrokselle ja kohtaa Färsaaren KÍ Klaksvíkin.
Pienen valtion jalkapalloseura kykeni kesän toiseen ihmeeseen, kun se voitti vastoin monien odotuksia Ruotsin hallitsevan mestarin Häckenin. Ottelupari venyi äärimmilleen rankkarikisaan asti, jossa färsaarelaiset olivat parempia 4–3.
Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli 2–2. Puolen tunnin jatko-ottelussa molemmat onnistuivat maalinteossa vielä kertaalleen. Färsaarten Arni Frederiksberg iski illan aikana kaksi maalia ja teki vielä yhden pilkkukisassa.
HJK jatkaa eurotaivaltaan Eurooppa-liigassa ja tarvittaessa Konferenssiliigassa. Torstaina Suomen mestari kohtaa azerbaidžanilaisen Qarabağ FK:n.
”Jättefiasko!”
Länsinaapurin yllä leijuu tumma pettymyksen pilvi. Esimerkiksi ruotsalainen Expressen kuvailee Häckenin putoamista suureksi fiaskoksi ja illan esitystä väsyneeksi sekä pelokkaaksi.
Ruotsalaisjoukkueen esitystä kritisoitiin myös viikko sitten, kun Häcken jäi Färsaarilla maalittomaan tasatulokseen. Heikko vire säilyi myös toiseen otteluun.
– Rankka työpäivä takana. Tämä oli iso pettymys. Uskoimme, että selviäisimme tästä, mutta meillä oli tänään enemmän hävittävää. Ottelu oli liian vapaata ja väsyimme, valmentaja Per Mathias Högmo kuvailee Aftonbladetille.
Klaksvik yllätti myös aikaisemmalla kierroksella voitettuaan Unkarin mestarin Ferencvarosin 3–0.
Alla oleva kuva näyttää, millaisella stadionilla KÍ Klaksvík pelaa kotiottelunsa.